Kristillisessä mystiikassa keskeistä on pyrkimys tulla Kristuksen kaltaiseksi, sulautua Jumalaan hänen esimerkkinsä ja armonsa avulla. Kilvoittelija pyrkii kuolettamaan tahtonsa, jotta Jumala voisi tulla läsnä olevaksi ja toimia hänen kauttaan. Tähän voi päästä henkisen ja ruumiillisen toiminnan kautta, luopumalla maallisesta omaisuudesta, perhesiteistä ja sosiaalisesta statuksesta, paastoamalla ja alistumalla ruumiilliselle kivulle ja kärsimykselle. Eri uskontojen mystikkojen oppien ydin on yllättävän samankaltainen; pahan, maailmaa vääristävän ja valheellisen egon kuolettaminen ja sulautuminen tosiolevaan kaikkeuteen.

Kohdussa ollessaan ja varhaisina elinvuosinaan ihminen on täysin riippuvainen toisesta ja käsittää itsensä sen heijastuksen kautta, jonka saa häneltä. Pienelle vauvalle ei ole vielä kehittynyt omaa minää vaan hän on sulautunut äidin minään. Monet ateistit ajattelevatkin Jumala- ja paratiisiuskomusten olevan todellisuudessa kaipuuta tähän menetettyyn ykseyteen.

Rakastunut on yhtä toisen kanssa, mutta pitkän päälle rakkaudessa täytyy olla kaksi erillistä olentoa, jotka yhdessä muodostavat parin.

Vaarallinen yhteensulautuminen, jossa minän rajat katoavat on tuhoava ja pahimmillaan johtaa henkiseen vaurioitumiseen. Joskus ihmissuhteessa toinen osapuoli alistuu täysin toisen tahtoon. Tämä voi olla myös keinotekoisesti simuloitua, jotta määräysvallan antamisella saavutettaisiin seksuaalinen tyydytys. Yksinkertaistettuna; jos ei ole päätäntävaltaa omasta ruumista ei myöskään ole mieleen pesiytyneitä estoja, eikä voi olla itse vastuussa likaiseksi ja häpeälliseksi koetusta teosta.

Markiisi de Saden Justine-romaanin sankaritarta onkin verrattu pyhimykseen, joka käy läpi kidutuksen kauhut säilyen silti puhtaana ja raikkaana, ikään kuin jalostuen kärsimyksistään.

Ihmiset ovat tehneet hirvittäviä ja järjettömiä tekoja poliittisten ideologioiden ja uskonnon nimissä. Vahvat johtajat ovat saaneet ihmisiä hurmostiloihin ja toimimaan täysin oman tahtonsa mukaan. On kuin meillä olisi salainen kohta, joka haluaa sulautua ja totella, kuin yhden ihmisen ajatukset voisivat ottaa kollektiivisen muodon ja yksi tahto käyttäisi muita tahtoja ravintonaan.

Taideteoksen tekeminen on eksistentiaalisen kokemuksen tuomista itsen ulkopuolelle, sen materialisoimista. Taiteilijan täytyy olla yhtä aikaa läsnä teoksessa ja erillinen siitä. Kuten ihmissuhteissakin, niin

taiteilijan suhteessa teokseen rajat voivat olla häilyviä, voi olla vaikea erottaa itseä teoksesta. Sen takia teokseen kohdistuva kritiikki tuntuu niin henkilökohtaiselta. Myös taiteen tekeminen voi toimia sulautumisen välineenä.

Kanadalainen pianisti Glenn Gould sanoi tavoittelevansa tilaa, jossa jokainen ääni olisi puhdasta ekstaasia. Ekstaasiin voi päästä keskittymisen, toiston tai fyysisten rajoitusten ylittämisen kautta; esimerkiksi asettamalla oma keho teoksen materiaaliksi tai työstämällä suurikokoista tai pitkän valmistumisajan vaativaa teosta.

Taiteilija ja katsoja voivat saavuttaa yhteisen kokemuksen taideteoksen toimiessa suojaavana rajapintana, joka mahdollistaa yhteisen kokemuksen, jossa kumpikin on erillinen.

Näyttely on nimetty 1500-luvulla eläneen espanjalaisen pyhimyksen ja mystikon Avilan Teresan mukaan. Teresa koki hurmiotiloja, jossa hän koki sulautuvansa Jumalaan kerubi- enkelin lävistäessä hänen sydämensä kivuliaasti hehkuvalla keihäällä. Teresan hurmiotiloja on usein tulkittu seksuaalisviritteisiksi. Kuuluisin aiheesta tehty taideteos on Gian Lorenzo Berninin veistos Santa Maria della Vittoria kirkon Cornado- kappelissa, Roomassa. Avilan Teresa kirjoitti kirjan Sisäinen Linna (suom. Seppo A. Teinonen, Kirjapaja 2007), jossa kuvataan yksityiskohtaisesti sielun rakennetta ja tietä Jumalan luo vertauskuvallisessa linnan muodossa. Tällä tiellä hurmiotilat ja tahdon kuolema ovat tärkeitä askeleita, mutta eivät lopullinen päämäärä.